- Hoitopaikkojen yhteystiedot
- Intranet
- Päihdelinkki
Kehittämistoiminta
Kokemäen perhe- ja päihdeklinikka on tai on ollut mukana seuraavissa kehittämishankkeissa:
Länsi 2012 -hankkeen pilotti
Perhe- ja päihdeklinikalla toteutetaan vuosina 2010-2012 Kaste/Länsi 2012 -hankkeen alueellinen osahanke eli pilotti, jossa tarkoitus on kehittää alueen ehkäisevää päihdetyötä. Pilotti on klinikan toiminta-alueen kuuden kunnan yhteinen projekti. Pilotin varsinainen toiminta on käynnistymässä. Lisätietoja hankkeesta klinikan kotisivujen Länsi 2012 -osiosta.
Ala-Satakunnan isähanke 2005-2009
Isähanke on Ray:n rahoittamana pyrkinyt kehittämään toimintamalleja isäkeskeiseen ehkäisevään työhön. Hankkeen visiona on ollut "vähemmän päihteitä, enemmän aikaa perheelle". Hanke onnistui lisäämään keskustelua isän merkityksestä perheen hyvinvoinnille ja järjestämään isien ja lasten yhdessä oloa lisäävää yhteisöllistä toimintaa. Hankkeen loppuraportti (Mikko Hulkkonen & Hannu Pihkala: Paljon melua isästä! Ala-Satakunnan isähanke. Loppuraportti. 2009) on valmistunut, ja sitä on mahdollista tilata Kokemäen perhe- ja päihdeklinikalta. Varsinaisen toiminnan päätyttyä kesällä 2009 isähankkeen tuotoksia on juurrutettu perhe- ja päihdeklinikan työntekijöiden toimesta etenkin loppuvuodesta 2009.
A-klinikkasäätiön perhekeskeisen työn kehittämisprosessi 2005-2006
Perhe- ja päihdeklinikka oli mukana kehittämässä A-klinikkasäätiön perhekeskeistä työtä ja kokoamassa perhetyön periaatteita, tavoitteita ja hyviksi havaittuja käytäntöjä seuraavaan verkkojulkaisuun: http://www.a-klinikka.fi/julkaisut/verkkojulkaisut/perhekeskeinen.pdf
Ala-Satakunnan perheprojekti 2001-2003
Ray:n rahoittamassa projektissa tavoitteena oli luoda malli ehkäisevälle perhetyölle. Projekti onnistui kehittämään toimivan mallin, jota alueen sosiaalitoimiin palkatut perhetyöntekijät pystyivät myöhemmin hyödyntämään. Projektin loppuraportti (Liisa Salmi & Tiina Heinimaa: Ala-Satakunnan perheprojekti 2001-2003. Loppuraportti. 38:2004) on julkaistu A-klinikkasäätiön julkaisusarjassa, ja se on tilattavissa säätiön keskustoimistosta: http://www.a-klinikka.fi/julkaisut/#monistesarja
| Liite | Koko |
|---|---|
| Isähankkeen loppuraportti.pdf | 269.19 Kt |
Oikopolut
Yhteystiedot
Kokemäen perhe- ja päihdeklinikka
Siltakatu 4
32800 Kokemäki
Puh. (02) 5461 344
Fax. (02) 5461 460
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa:
etunimi.sukunimi@a-klinikka.fi
