Ryhmätoiminta

Perhe- ja päihdeklinikalla on käynnissä tai lähiaikoina alkamassa seuraavia ryhmiä:

Toiminnallinen ryhmä päihdeongelmista kärsiville aikuisille

Toiminnallisessa aikuisten ryhmässä jäsenillä on mahdollisuus saada vertaistukea sekä osallistua päihteettömään toimintaan, joka tukee arjessa selviytymistä. Jo pitkään jatkuneessa ryhmässä on  järjestetty monimuotoista ja luovaa syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa ja tempauksia. Ryhmä kokoontuu Harjavallassa tiistaisin, ja sitä vetää psykiatrian sairaanhoitaja Arja Laatikainen yhdessä Harjavallan sosiaalitoimiston työntekijän kanssa.

Nuorten psykoterapiaryhmä

Nuorten psykoterapiaryhmä alkoi Kokemäen perhe- ja päihdeklinikalla joulukuun 2009 aikana. Ryhmässä n. 17-19-vuotiaiden nuorten on mahdollisuus ohjaajan tuella harjoitella ryhmässä toimimisen taitoja ja pohtia mm. suhdettaan omiin vanhempiinsa. Ohjaajana nuorten ryhmässä on psykiatrian sairaanhoitaja Tarja Nordlund, joka kouluttautuu nuorten ryhmäpsykoterapeutiksi. Uusia ryhmiä on tarkoitus aloittaa mahdollisesti vuoden 2011 aikana. 

Ryhmä murrosikäisten vanhemmille

Keväällä 2010 toteutettiin ryhmä murrosikäisten nuorten vanhemmille, jotka kokivat tarvitsevansa vertaistukea kasvatustehtäväänsä muilta samassa tilanteessa olevilta. Vetäjinä ryhmässä toimivat psykiatrian sairaanhoitaja Marika Virtanen ja sosiaalityöntekijä Kirsi-Marja Hoffrén yhdessä Kokemäen koulukuraattorin kanssa. Toiminta sai ryhmäläisiltä positiivista palautetta, ja sille toivottiin jatkoa. Ryhmän toimintamallia on tarkoitus levittää tulevan Länsi 2012 -pilotin myötä muihinkin alueen kuntiin.

Ryhmä vilkkaiden lasten vanhemmille

Yhdessä Pyhäjärviseudun perheneuvolan kanssa suunnitellaan tukiryhmää vilkkaiden lasten vanhemmille, jotka tarvitsevat käytännön vinkkejä ja vertaistukea pienten ja vilkkaiden lasten kanssa toimimiseen. Ryhmässä hyödynnetään Perhekoulun ja Jyväskylän perheneuvolassa kehitetyn Vanhempana vahvemmaksi -ryhmätoiminnan sisältöjä. Ryhmän on tarkoitus aloittaa alkuvuodesta 2011 Eurassa.

Kuivuri-ryhmä

Harjavallassa kokeillaan vertaistukiryhmää kuntoutustoiminnassa mukana oleville pitkäaikaistyöttömille yhteistyössä Kuivuri-projektin kanssa. Ryhmäläiset tulevat monista eri klinikan toiminta-alueen kunnista. Ryhmän tavoitteet liittyvät elämän- ja tunteidenhallinnan taitojen kehittämiseen. Toiminta on vielä kokeiluasteella, ja sen jatkosta päätetään loppuvuoden 2010 aikana. Ryhmää vetää sosiaalityöntekijä Kirsi-marja Hoffrén. 

Ryhmät on tarkoitettu kaikille klinikan toiminta-alueen kuntien asukkaille, ja niistä voi kysyä lisää tai hakeutua ottamalla yhteyttä klinikan ajanvaraukseen (puh. 02 5461 344).

 

Lisätietoja antaa: 
Anita Suominen
Julkaistu: 09.09.2009, Anita Suominen